Tarjouksen hyväksymisestä meillä oli reilu 3 viikkoa aikaa etsiä asunto ja pakata omaisuus mukaan. Ensin tuli kuopukselle korvatulehdus, sitten esikoiselle. Taisi välissä olla yksi oksennustautikin. Kuopus ei unillaan varsinaisesti tukenut äidin jaksamista pakkaamisessa. Appikset olivat korvaamaton apu sekä lastenhoidon apuna että uuden asunnon siistimisessä ennen muuttoa.
Isäni kävi hakemassa peräkärryllisen banaanilaatikoissa olevia tavaroita odottamaan valmistuvaa taloa. Veikkaan, että tulevan puolen vuoden aikana emme harrasta tennistä, rullaluistelua, neulomista, palapelejä tai lautailua. Emme myöskään käytä pöytäliinoja tai isoa osaa petivaatevarastosta. Emme juo viinilaseista emmekä tarjoile ruokaa kymmenestä eri tarjoiluastiasta. Kahvikupit meiltä sentään löytyy.
Kun muuttaa kaksikerroksisesta asunnosta toiseen kaksikerroksiseen ja pakkaa ja purkaa univeloissa, portaita saa ravata melkoisen määrän. Joka tavaraa varten muutamaan kertaan. Muuton jälkeen kaikki on hukassa. Ihan kaikki. Sitten, kun ne ovat löytäneet paikoilleen, pitää muistaa, missä niiden paikka olikaan. Matot odottaa edelleen pihalla tamppausta.
Ensimmäisen viikon aikana uudessa asunnossa ei toiminut pesukone eikä tiskikone. Pesukone sentään saatiin toimimaan viikolla 2, kun huoltomies tuli avaamaan talon rakenteissa olevan, tukkeutuneen poistoputken. Tiskikoneen korjaajakin pääsi paikalle viikon 2 päätteeksi ja onneksi kyse oli vain uuden koneen huolimattomasta asennuksesta. Ai että tiskaaminen muuton ja raksan keskellä on ollut mukavaa! Muuttoa ei myöskään ole helpottanut se, että automme takakontti on rikki. Huoltoajan saamiseen meni yli kaksi viikkoa ja seuraavaksi odoteltiin varaosia ja nyt odotellaan seuraavaa huoltoaikaa. Eipä tarvitse tällä välin liikkua perheellä yhtään kauemmaksi, kun vaunut ja tavarat ei mahdu mukaan.
Jospa tämän huonon onnen sarjan jälkeen tulisi taas vuorostaan kuorma hyvää onnea?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti