keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Maatyöt alkaneet!

Kivikauha ajoi kaivinkoneensa tontille maanantaina ja aloitti talomme pohjien teon. Maa oli vielä arvioitua pehmeämpää näin sulamisvesien aikaan ja kaivinkonekin meinasi jäädä liejuun kiinni. Ei ainakaan paaluteta turhaan.

Raksataapero pääsi kokeilemaan kaivuria

Maanrakentaja teki ensin väliaikaisen tonttitien, sillä rakennesunnittelija ei antanut lupaa tehdä viemäreitä tien alle ennen kuin suurimmat harkko- ja ontelolaattakuormat on ajettu tontille. Viemäriliitos voidaan siten tehdä vasta kesällä runkopystytyksen jälkeen. 


Suodatinkangas tonttituen pohjalle

Tiistaina tielle oli ajettu soraa ja pohjien kaivuuta varten tontilla oli parikin kaivuria. Ensi viikolla vuorossa paalutusta ja sähköliittymän tekoa.

Maanrakentajan valinnan kanssa pähkäilimme pitkään tarjousten vertailukelvottomuuden vuoksi. Lopulta päädyimme Kivikauhaan urakan kattavuuden, hinnan ja tapaamisen pohjalta. Urakoitsija oli myös vastaavallemme tuttu. Toistaiseksi kaikki on saatu hyvin sovittua. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti