tiistai 6. tammikuuta 2015

Tilaesittelyssä alakerran kylpyhuone

Alakerran kylpyhuoneesta tuli ehkä ihanampi kuin olin kuvitellut. Seiniin valitsimme kiiltävän valkoisen, rektifioidun 30x60-laatan pienellä saumalla. Tehostemosaiikkia mietimme pitkään ja kun vihdoin löytyi sopiva, luulin tilanneeni metallimustan mosaiikin. Mosaiikki olikin metalli/hopea. Selvitin jo mahdollista palautusta, mutta päädyimme laittamaan mosaiikin seinään mustalla saumalla. Se oli erittäin hyvä päätös. Mosaiikki peilaa sopivasti mustaa ja vaaleaa ja yleisvaikutelma on sauman ansiosta tumma. Juuri sitä kimallusta ja luksusfiilistä, mitä haimme.  

Lattiassa on musta Avenue Black 10x10-laatta, johon olemme myös tyytyväisiä. Lattia ei ole liukas, muttei liian karheakaan.






Poreammeen yläpuolella on kuiduilla toteutettu tähtitaivas. Mietimme tämän poisjättämistä, mutta nyt kun se on siellä, niin onhan se ihana. Tähdet tuikkivat hitaasti ja tuovat heti rentoutuneemman olon. Tähtitaivas näkyy myös saunasta ja heijastuu sekä seinälaatoista että saunan lasiseinästä.

Kuitusarja itsessään ei ole kovin kallis, mutta työkustannuksia kertyy kuitujen poraamisesta kattoon sekä katon tasoittamisesta ja maalaamisesta. Edullisemmin tietenkin pääsee, mikäli tekee itse poraukset ja tasoitukset.

Lisävalaistuksena suihkutilassa on kirkkaat, upotetut led-valot 4000K-sävyllä sekä yksittäiset ledit suihkujen yläpuolella, jotka jäävät kattolistan (tulossa) taakse epäsuoraksi valoksi. Iltakylpyyn mennessä suihkuelämyksen tuo tähtitaivas, saunan valaistus sekä suihkujen epäsuora valo. Aamun herätyssuihkuun taas reippaasti led-spottien kirkkaassa päivänvalossa.




Poreamme on sama malli kuin aiemmassa asunnossamme. Ulkoasuun oli tullut hieman päivitystä ja positiivisena uutuutena valaistuksen värin valinta. Aiemmassa ammeen pohjassa olevat valot vaihtoivat väriä hitaasti, nyt värin voi valita sinisen, punaisen, vihreän ja kirkkaan välillä. Sininen valo tähtitaivaan kanssa on erittäin toimiva yhdistelmä. Pojat tykkäävät ammesta todella paljon ja ehti sitä itselläkin tulla hieman ikävä vuokra-asumisajan aikana. Ihanaa ovat myös suihkut, joista tulee kunnolla vettä, eikä väsyneesti liruttaen.

Tällä hetkellä vesi riittää hyvin kylpyammeen täyttöön ja suihkuihin. Tämä kuitenkin vaati varaajan veden lämpötilan nostamista. Ekalla koko perheen kylpykerralla vesi ehti loppua kesken.