lauantai 26. huhtikuuta 2014

Muuttokiireet

Muutamme maanantaina, joten kiire pakkailujen, siivoamisen ja purkamisen kanssa jatkuu vielä ensi viikkoon. Lupaan palata viimestään tuolloin kuvien kanssa raksan etenemisestä. Paljon siellä onkin tapahtunut! Antura ja sokkeli on valettu ja työmaakoppi nostettu naapurin puolelta meidän puolelle. Sisätäytöt on myös tehty. Maanantaina onkin jo edessä alapohjan ontelolaattojen asennus! 

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Anturat raudoitettu

Mitä tulee, kun laittaa vähän:

Styroksia...

...anturamuotteja,


...ja rautaa?

No anturat tietenkin! Tosin rautaa tarvitaan anturaan enemmän kuin "vähän" eli noin 3 tonnia ja koko homma valetaan täyteen betonia. Otepest aloitti maanantaina styroksien ja anturoiden asentamisen ja tässä tilanne tiistaina puolen päivän aikoihin:


Keskiviikkona puolen päivän aikaan myös raudoitukset olivat lähes valmiit ja vastaava kävi ne tarkistamassa. Anturoiden rakentaminen kesti siten 2,5 päivää. Teräkset tilattiin määrämittaisina ja hakaset taivutettuina. Taivutettu ja määrämittaan leikattu teräs on yllättävän edullista, ei paljoakaan kalliimpaa kuin suora 6-metrinen teräs. Meille teräkset toimittaa Helsingin Harjateräs. Hakaset ja suorat teräkset sidottiin sidelangoilla toisiinsa kiinni. Paalut jäivät raudoitusten sisälle.




Valu on tulossa heti ensimmäiseksi pääsiäisen jälkeen. 

Urakoitsija teki todella siistiä jälkeä. LammiTassua jäi ylimääräiseksi 1,5 5 metrin pätkää ja yksi pikku osa. Styroksin palasia oli parissa pienessä roskasäkissä, kaikki muu hyötykäytetty. Materiaalin tehokas käyttö on siis hallussa, mikä on erittäin tärkeä asia rakennuttajan kustannuksen kannalta. Työtahdissa ei myöskään ole moitittavaa. Melkoinen tekemisen meininki on työmaalla tällä hetkellä! Huomaa, ettei ole ensikertalaiset asialla.

perjantai 18. huhtikuuta 2014

10 000 latausta täynnä ja asunto myyty!

Blogissa rikkoutui viikolla 10 000 latauksen raja ja vastahan me olemme pääsemässä projektissa vauhtiin! Kiitos kaikille blogissa käyneille ja tervetuloa seuraamaan kaikille uusille lukijoille! Saa vinkata esim. kommenttikentässä tai maililla, jos toivotte kirjoituksia jostain tietystä aiheesta raksaan liittyen.

Viikolta on myös lisää hyviä uutisia, sillä nykyisen asuntomme kauppakirjat on allekirjoitettu ja seuraavat pari viikkoa on edessä armotonta pakkausta. Toukokuun alusta kotimme siirtyy tontin lähelle ja arki sitä myöten helpottuu melkoisesti, kun ei tarvitse ajella edestakaisin. Osa tavaroista menee suoraan varastoon odottamaan purkua uudessa talossa.



Asunnon myynti kävi paljon nopeammin ja kivuttomammin kuin osasimme edes toivoa. Saimme ostotarjouksen jo ennen ensi näyttöä ja kiinnostusta oli muutenkin paljon. Samalla hävisi merkittävä stressi- ja epävarmuustekijä. Onhan tämä myös haikeaa, sillä olemme viihtyneet täällä niin hyvin. Ostajat saavat kauniin asunnon ja emmeköhän mekin pian uudelle alueelle kotiudu :)


Tästä on kaikin puolin mukava lähteä pääsiäisen viettoon!

torstai 17. huhtikuuta 2014

Paalutus

Maanrakennus Kotisalo kävi viime viikon torstaina iskemässä paalut tontillemme. Paalua (RR90 ja RR115/6,3) meni yhteensä reilu 220 metriä, pituudet vaihtelivat välillä 5,25-10,55 metriä.


Emme päässeet seuraamaan itse paalutusta, mutta lopputulos on hyvä. Paalut ovat 5cm tarkkuudella oikeilla kohdilla ja siitä on helppo lähteä rakentamaan anturaa.



Täysin ilman mutkia ei päivästä kuitenkaan selvitty. Ensin oli kulmapisteet hukassa, mutta maanrakentaja ja paaluttaja saivat asian selvitettyä ennen paalutusta, eikä sitä jouduttu siirtämään. Toiseksi maahan jouduttiin iskemään yksi ylimääräinen paalu. Piirustuksessa ja siihen liittyvässä taulukossa oli merkitty erikokoiset paalut ja maahan meni pienempi, joka ei riittänytkään. Nyt paalu nro 5:n kohdalla on paalukaksikko. Onneksi pääsimme paaluttajan ja suunnittelijan kanssa yhteisymmärrykseen asiasta. Olihan siinä jokaisella osapuolella peiliin katsomista, kun virhettä ei suunnitelmien tarkastuksessakaan oltu huomattu. Pointsit vielä Kotisalolle asian huomaamisesta ja kuntoon laittamisesta!


maanantai 14. huhtikuuta 2014

Tontilla on sähköt

Saimme perjantaina tontille sähköt. 

Sähkökaapilta on rajalle vain reilu metri. Tonttijohto menee vasemmassa reunassa olevassa putkessa.

Sähköjen tilaaminen ei ole ensikertalaiselle mikään ihan yksinkertainen juttu. Oleellista on ottaa yhteyttä sähkölaitokseen, meillä Helsingin Energiaan. Heidän kanssaan pitää tehdä liittymissopimus JA sähkönostosopimus sekä täyttää yhteydenottolomake. Sähkösopimuksen voi allekirjoittaa sähköisesti, mikä on loistava palvelu! Liittymän tekemistä koskeva aikataulu sovitaan Helenin sopimusurakoitsijan kanssa, joka meillä oli Suomen Energia-Urakointi. Liittymistyö on hyvä tilata pari viikkoa etukäteen, riippuen urakoitsijan ruuhkista.

Näiden lisäksi pitää tilata mittarointi. Mittaroinnin tilaa sähköurakoitsija ja sekin on hyvä tehdä pari viikkoa etukäteen. Näin ollen sähköurakoitsija tulee olla valittuna (jos tonttijohto ja pääkeskus kuuluvat sähköurakkaan). Saimme myös Suomen Energia-Urakoinnilta tarjouksen pääkeskuksesta ja tonttijohdosta sekä näiden asennuksesta, mutta sähköurakoitsijan kautta saa yleensä edullisemmin. Meillä jäi sähköurakoitsijan valinta hieman viime tinkaan, mutta Sähkö Specin Teemu laittoi heti hihat heilumaan ja liittyminen sekä mittarointi saatiin hienosti ajoissa toteutettua. Nyt on tontin laidalla virtaa!

Pääkeskus väliaikaisessa telineessä. Lopullinen sijoitus tulee talon seinään.




sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Salaojat ja sorapeti

Maatyöt edistyivät taas viime viikolla, kun sorapeti tuotiin montun pohjalle ja salaojat asennettiin. Vastaava kävi tarkistamassa salaojat ja niiden osalta homma on kunnossa. Myös sadevesijärjestelmä asennettiin.


 

Myös pumppaamo oli ilmestynyt tontille. Pumppaamo on Talokaivon Voima ja se pumppaa hulevedet HSY:n viemäriin. Tontti on sen verran matalalla tiehen nähden, ettei kaadot olisi riittäneet. Pumppu asennetaan vasta myöhemmin, kun viemärit tehdään tieosalle runkopystytyksen jälkeen.


keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Kevätmessut

Kävimme sunnuntaina pyörähtämässä kevätmessuilla eli yhdistetyillä omakoti-, mökki-, piha- ja sisusta- messuilla Helsingin Messukeskuksessa. Liput bongasin Raksakimpan Facebook-ryhmästä, jossa Terawatt niitä jakoi. Kiitokset vielä siihen suuntaan!

Kevätmessuilla kukkii jo
Rakentamisen osalta suurin osa asioista alkaa olla selviä ja valinnat tehtyjä. Suurin osa esittelijöistä on muillakin raksamessuilla ja melkein kaikkia - talotehtaista maalämpötoimittajiin - on jututettu jo. Tällä visiitillä keskustelimme LED-toimittajien kanssa LEDien värisävyistä ja tehoista. 7W LED vastaa noin 50W hehkulamppua. Olimme ensin ajatelleet värisävyltään noin 3000K valoa, mutta se on liian keltainen. Pidän enemmän päivänvalo- ja kirkasvalotyyppisestä valkoisesta valosta, joka on 4000K ylöspäin. Valaistus pitää vielä miettiä ihan ajan kanssa kuntoon, kunhan akuutit asiat on saatu hoidettua alta pois.

Kiertelimme messuilla myös pihapuolella ja ensi keväänä sieltä voisi ostaa kukkasipuleita ja taimia edullisesti. Sisusta-puoli on näillä messuilla pieni ja koriste-esinepainotteinen. 

Tässä leikkimökissä on kokoa ja näköä!



lauantai 5. huhtikuuta 2014

Komea on kuoppa!

Perjantaina tontilla kuoppa oli valmistunut. 


Hyödynnyskelpoinen pintamaa jätettiin tontille ja loput lähtivät maankaatopaikalle. Vajaan tunnin aikana tontilta lähti neljä kuormaa. Myöhemmin selviää, kuinka paljon maata kokonaisuudessaan jouduttiin viemään pois. Kuvassa näkyy myös väliaikainen tonttitie. Tielle on tuotu erittäin karkeaa mursketta ja hyvin se näytti autojen painon kestävän.


Kuopan tulviminen toi hieman mutkia matkaan. Takarajan ojan vedet valahtivat heti kuoppaan ja vesi jouduttiin pumppaamaan pois ennen kaivuun jatkamista. Onneksi naapuri oli avulias ja saimme heiltä sähköä käyttöön pumppua varten. Sähköt tulevat tontille vasta ensi viikon perjantaina.


torstai 3. huhtikuuta 2014

Asunto myyntiin - ajatuksia väliaikaismajoituksesta

Päädyimme laittamaan nykyisen asuntomme myyntiin ja muutamme jollain aikataululla vuokralle lähemmäs raksaa. 

Plussat:
- Raksalla käyminen helpottuu huomattavasti. Kahden pienen lapsen kanssa tunnin ajomatkat useita kertoja viikossa kuulosta kovin houkuttelevalta
- Lastenhoitomahdollisuus lähellä raksa-asioiden hoitamista varten
- Pienempi väliaikainen lainamäärä
- Ei riskiä jäädä kahden asunnon loukkuun ja vältetään mahdollinen asuntojen hintojen laskemisen tai syksyn/talven hiljaisen asuntomyynnin riski.
- Lyhyempi matka kesällä mökille

Miinukset:
- Muuttaminen on syvältä
- Kaikki väliaikaisratkaisut on syvältä ja pienten lasten kanssa vielä vähän enemmän syvältä
- Asumiskulut nousevat tilapäisesti
- Miehen työmatkat välillä kesällä pidempiä
- Nykyinen asunnosta luopuminen on todella haikeaa. Taloyhtiöllä on oma iso leikkipiha, kivoja naapureita ja kavareita lapsille. Meri ja palvelut lähellä ja kavereita ja tekemistä yllin kyllin.


Jostain täytyy luopua, että voi saada jotain vielä hienompaa. Parasta olisi löytää "motivaatiokämppä" samalta alueelta kuin tontti, mutta niitä ei juurikaan ole tarjolla. Meillä ei myöskään ole tarkoitus asua useiden vuokrasopimusten vaatimaa vuotta asunnossa, vaan arvio on puolisen vuotta. Riippuu tietysti siitä, kuinka kauan tämän myymisessä menee ja millaita vapautumista ostaja toivoo. Meille paras muuttoajankohta on kesäkuun lopun jälkeen, kun esikoisen hoitopaikka menee joka tapauksessa kiinni. Vaihto isompien ryhmään uuteen päiväkotiin olisi joka tapauksessa syksyllä edessä.

Asuntomme välittäjäksi valitsimme Juuso Laiviston KotiLKV:sta. Nykyistä asuntoamme etsiessä törmäsimme kaikenlaisiin välittäjiin ja Juuso vakuutti meidät heti. Voimme lämpimästi suositella Juusoa myös muille asunnon myyntiä suunnitteleville!

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Maatyöt alkaneet!

Kivikauha ajoi kaivinkoneensa tontille maanantaina ja aloitti talomme pohjien teon. Maa oli vielä arvioitua pehmeämpää näin sulamisvesien aikaan ja kaivinkonekin meinasi jäädä liejuun kiinni. Ei ainakaan paaluteta turhaan.

Raksataapero pääsi kokeilemaan kaivuria

Maanrakentaja teki ensin väliaikaisen tonttitien, sillä rakennesunnittelija ei antanut lupaa tehdä viemäreitä tien alle ennen kuin suurimmat harkko- ja ontelolaattakuormat on ajettu tontille. Viemäriliitos voidaan siten tehdä vasta kesällä runkopystytyksen jälkeen. 


Suodatinkangas tonttituen pohjalle

Tiistaina tielle oli ajettu soraa ja pohjien kaivuuta varten tontilla oli parikin kaivuria. Ensi viikolla vuorossa paalutusta ja sähköliittymän tekoa.

Maanrakentajan valinnan kanssa pähkäilimme pitkään tarjousten vertailukelvottomuuden vuoksi. Lopulta päädyimme Kivikauhaan urakan kattavuuden, hinnan ja tapaamisen pohjalta. Urakoitsija oli myös vastaavallemme tuttu. Toistaiseksi kaikki on saatu hyvin sovittua.