sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Ja yksi pumppaamo lisää

Meille tulee vesi! Viemäriliitos tehtiin 18.9. Ihan ongelmitta ei vesi- ja viemäriliitosasiasta selvitty.



Kun tie kaivettiin liitosta varten auki, paljastui, että jätevesiviemärin linjalla tulee ensin vastaan vesiputki ja sen jälkeen halkaisijaltaan lähes metrin oleva paineviemäri. Jätevesipumppaamoa ei alkuperäisissä suunnitelmissa ollut, koska kaato riitti juuri. Putkien paljastuttua ei siis kiertovaraa ollut. Harmi sinänsä, ettei kaikista putkista ole kuvissa tarkkoja tietoja, olisi ollut helpompi varautua tähän heti alusta. Selvisimme sentään yhdellä kuopalla ja itse liitostyö kävi HSY:n kavereilta nopeasti. Samalla asennettiin tekniseen tilaan vesimittari.



Ja eikun pumppaamo-ostoksille. Aikataulusta johtuen saimme Talokaivolta toiselta työmaalta vapautuneen, vähän suuremman pumppaamon nopeammalla aikataululla ja se pystyttiin asentamaan tonttitien alkupäähän, jossa oli jo valmiiksi kuoppa. Ylimääräistä työtä toisesta pumppaamosta tuli puolisen päivää. Onneksi ensimmäisellä, urakkaan kuuluvalla pumpulla homma oli jo harjoiteltu :)


Tonttitielle puhallettiin myös kevennyskerros lecasoraa. "Papu" tulee laittaa suodatinkankaasta tehtyyn pussiin tai muuten se alkaa valua reunoilta ulos.




Kaivuulupa-asiat ovat oma viidakkonsa, ja useamman tunnin ohjeita sai tavata, että asiat menevät varmasti oikein. Kaivuulupaa ei ensinnäkään voi laskea saavansa alle viikossa. Toisekseen lupamaksun lisäksi veloitetaan myös maankäyttövuokraa. Kolmanneksi kaupungin maan tulee lupa-ajan puitteissa olla täysin aiempaa vastaavassa kunnossa, eli asfaltoituna. 

Meillä liitospäivä oli torstai ja haimme kaivuuluvan maanantaista maanantaihin. Lupa-asiamies varoitteli, että asfaltointia ei saa niin nopealla aikataululla, mutta riittävän laajalla kyselyllä tarjokkaita löytyi kaksikin. Asfaltointi tosin meni tiistaiaamuun ja haimme lisäaikaa yhdelle päivälle. Tarkastaja olikin heti tiistaina paikalla ja mikäli lisäaikaa ei olisi haettu, olisi samantien napsahtanut ilmoituksen laiminlyöntimaksu. Jännityksellä seuraamme, ettei asfaltti lähde painumaan, koska silloin se tulee tehdä uusiksi. Takuuaika on 4 vuotta. Asfaltin lisäksi reunakivet jouduttiin uusimaan ja hankimme tonttitien kohdalle madalletut kivet.

Vielä on vähän ponnistettavaa, toivottavasti maanantaina tie tulee vihdoin kuntoon. Tielle ajettiin perjantaina mursketta, mutta talon päädyn kaivoilta ja pumppaamolta puuttuvat vielä salaojasepelit ja styroksit. Lisäksi talon vierustan autopaikalle tuodaan soraa, ettei auto jää saveen kiinni. Myöhemmälle jäävät vielä takanurkkien salaojakaivot, ojan täyttö ja multakasan levitys. Taidetaan kyllä sallia itsellemme pieni helpotuksen huokaus, kun maatyöt joskus ovat vihdoin ohi. Johtaa tällä hetkellä reippaasti päänvaivaa aiheuttaneiden töiden tilastoa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti