perjantai 26. joulukuuta 2014

Kuulumisia ja ensimmäinen tilaesittely

Toivottavasti kaikkien joulu on kulunut mukavissa tunnelmissa! Me päätimme jättää kotona joulun kokonaa laittamatta ja suuntasimme valmiiseen pöytään joulun pyhiksi. Pieni irtiotto työleiriltä tekee todella hyvää. Tarkoituksena on päästä vuoden alusta aloittamaan normaaleja arjen rutiineja, jonka lomassa viimeistelemme kotia ja aloitamme sisustuspuuhat.

Vihdoin kodin siisteystaso alkaa olla sillä tasolla, että sitä kehtaa esitellä. Edelleen esimerkiksi kodinhoitohuone muistuttaa enemmän työmaakoppia kuin siistiä kodin huoltokeskusta, mutta suunta on oikea. Täytyy kyllä sanoa, että muutto on ollut selkeästi koko raksaprojektin raskain vaihe. Varsinkin ihmiselle, jonka keskeneräisyyden, sekasotkun ja hukassa olevien tavaroiden sietokyky on varsin rajallinen. Lisäksi jälkikasvu tuo omat haasteensa muuttokiireisiin. Eiköhän tämä pikku hiljaa helpota!

Ensimmäisenä esittelyssä ruokailutila. Vannoin ennen muuttoa, että pieni ja kulunut vanha ruokapöytämme ei uuteen kotiin tule, mutta niin se vaan sisään kannettiin, kun emme uutta ehtineet hankkia. Nyt uusi on onneksi hankittu ja vanha kannettu ulos. Päädyimme valkoiseen, lasikantiseen 180x95cm kokoiseen kuuden hengen pöytään, josta kaksi paikkaa on toistaiseksi varattu pikku ruokailijoille TrippTrappeineen. Tuolit ovat matalaselkänojalliset ja kahvalliset tummanharmaalla kankaalla. Saa muuten olla tarkkana, ettei töni tuoleja seiniin. Jäljet ovat sen mukaiset. 





Ruokailutilan katossa valaisee Yki Nummen Lokki ja alaslaskuun tulee vielä LED-nauha. Tehosteseinä on maalattu Tikkurilan Harmony-maalin sävyllä Horisontti ja tehostettu hopeisella Taika-helmiäislasyyrilla. Olohuoneessa on samantyyppinen tehosteseinä. Pienellä riskillä toteutimme seinät itse, mutta olemme onneksi tyytyväisiä lopputulokseen. Vielä ei tarvitse lähteä peitetapettiostoksille :)


3 kommenttia:

  1. Hienolta näyttää! Varmaan ihanaa olla kotona! :)
    Laitoin sinulle muuten sähköpostia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pahin ohi ja koko ajan ehtii keskittyä enemmän nauttimiseen :) Kiitos viestistäsi, sähköpostiin vastattu!

      Poista
  2. Kaunista! Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista