tiistai 30. syyskuuta 2014

Oleskelutilojen laattavalinnan vaikeus

Olohuoneen, ruokailutilan, keittiön, eteisen, alakerran WC:n ja portaikon laattavalinta on tuottanut meille paljon päänvaivaa. Hyviä vaihtoehtoja on paljon, mutta mikä niistä on se paras? Laattaa tulee katseltua joka päivä ja haluaisimme siihen sellaisen laatan, jota voi ihastella yhä uudelleen. Mission impossible?

Muutamia kriteerejä olemme asettaneet. Laatan tulee olla vaalea ja se saa olla myös harmahtava ennemmin kuin kellertävä. Laatta ei saa olla liian liukas, koska meillä on kaksi pientä ja vauhdikasta poikaa. Laatan tulee myös olla rektifioitu (eli mittatarkka, mikä mahdollistaa pienet saumat) ja mielellään läpivärjätty, jotta mahdolliset kolhut eivät näy niin selkeästi. Koko mielellään 60x60, mutta 50x50 tai 80x80 mahdollisia.

VAIHTOEHTO 1: APE Star City white (Kaakelikeskus)
Tätä laattaa ihastelin jo Hyvinkään asuntomessuilla. Siellä se oli mustana (yläkuvassa).  Helmiäiskimalle on niin kaunis!  Kuvia valkoisesta toteutuksesta ei juurikaan löydy, mutta kyseinen laatta saattoi olla Isku -talon alakerrassa Jyväskylän messuilla. APE Star city oli pitkään suosikkina, mutta siinä epäilyttävät tasavalkoisuus sekä se, ettei Isku-kohde likaisine saumoinen täysin vakuuttanut. Tämä laatta voisi olla se VAU-laatta tai sitten suuri pettymys. Uskaltaako ottaa riskiä?

APE Star City mustana. Kuva: Kaakelikeskus
Villa Isku. Kuva: Isku @ Pinterest 


VAIHTOEHTO 2: Flaviker Cityline white lappato (Spalife)
Uusin vaihtoehto kiilasi kärkikahinoihin. Väri on aika lailla täydellinen: vaalea harmailla liukuraidoilla. Kyseessä on ns. puolikiiltävä laatta, joka kiiltelee valon osuessa siihen, mutta ei ole liukas tai liian peilaava. Värivaihtelun ja puolikiillon ansiosta likakaan ei ehkä näy ihan niin pahasti. Tuleeko lopputuloksesta kuitenkin liian levoton tai näyttääkö kiilto tahmaiselta?


VAIHTOEHTO 3: II Koshi 60W (Laattapiste)
Väri on todella hyvä, mutta onko liian levoton tai "viivainen"? Laatta on myös mattapintainen, mutta värivaihtelun vuoksi ei kuitenkaan tylsä. Jäisikö kiiltoa kuitenkin kaipaamaan?




VAIHTOEHTO 4: Caesar Gate Breath (ABL)
Kolmosvaihtoehdon tavoin mattapintainen. Melko tasainen, kiva sävy. Ei niin harmaa kuin vaihtoehdo 2&3, jopa beigemäinen. Pinnassa hieman struktuuria. Melko varma valinta, mutta onko aivan liian tylsä? 


Gate Breath. Kuva: Caesar.it


VAIHTOEHTO 5: Roca Downtown blanco lapato (Värisilmä)
Tätä saa samoin puolikiiltävänä kuin Cityline -laattaa, mutta väri taittaa beigeen. Värivaihtelu ei kuitenkaan ole niin levoton kuin Citylinessa.


Downtown lapato BL 60x60 R. Kuva: Roca Ceramica


Nyt kaivataan apua valinnassa! Minkä sinä valitsisit ja miksi? Onko jotain, mitä kannattaa vielä ottaa ehdottomasti huomioon valintaa tehdessä?

4 kommenttia:

  1. 2 tai 3! Ensimmäinen on valkoisena todella herkkä paljastamaan pienetkin liat ja roskat, ja minun silmään beige taittaa liikaa keltaiseen/ruskeaan. Mutta teidän päätös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen on tosiaan aika vaalea, vaikka tarkkaan katsottuna värissä on myös harmaata. En ehkä kestäisi jatkuvaa tahrojen hinkkausta :) Varsinkin harmaiden rinnalla 4 ja 5 ovat rusehtavia, vaikka yksinään melko kylmäsävyisiä sellaisia.

      Poista
  2. Voi johtua kuvasta, mutta numero 3 näyttää parhaimmalta. Ensimmäisen ja toisen vaihtoehdon laatoista ei ole vertailukelpoista kuvaa. Vaihtoehdot 4 ja 5 ovat liian beigen sävyisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvista on tosiaan paljon vaikeampi arvioida sävyjä ja kiiltoja. En ikinä uskaltaisi tilata pelkän kuvan perusteella. Yritämme ehkä saada vielä ehdokkaan numero kaksi tontille yhdessä numero kolmosen, nelosen ja vitosen kanssa ennen lopullista päätöstä.

      Poista