lauantai 30. marraskuuta 2013

Puunkaatoa, erä 1

Tonttia ostaessamme tontille johtavalla tiellä kasvoi 6kpl valtavia koivuja. Koska autolla on pihaan päästävä, puut saivat lähteä. Selvittelin keväällä rakennusvalvonnasta mahdollisuutta kaataa puut jo tässä vaiheessa. Eihän pohjatutkimuskonekaan pääse tontille, kun puut ovat tiellä. Saimme luvan kaataa tiellä olevat puut (max 6), mikäli tontille muuten jää enemmän puita kuin kaadamme.

Tontille johtava tie ja sen keskellä olevat koivut

Koivut kaadettu tontille johtavalta tieltä.


Melkoinen kasa puita tuli! Kilpailutimme puunkaadon ja saimme lopulta vain muutaman tarjouksen, sillä kohde oli hyvin vaativa. Naapuritalot on lähellä ja puut olivat valtavia. Puunkaadon, oksien poisviennin ja kantorouhinnan hoiti Veljekset Kuikka oikein mallikkaasti.

Toinen erä puunkaatoa otetaan, kun rakennuslupa on saatu ja tontilta kaadetaan loputkin puut muutamaa säästettävää lukuun ottamatta. Ensimmäisen puunkaatoerän saalis meni lähinaapureille polttopuiksi. Emme olisi mahtuneet säilyttämään niitä kaikkia tontilla.

2 kommenttia:

  1. Hei!
    Minkä verran maksoi tuommoisen määrän puiden kaato?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puiden kaataminen, runkojen pilkkominen määrämittaan, oksien poisvienti ja kantojyrsintä maksoivat yhteensä reilu 2500e.

      Poista