perjantai 13. joulukuuta 2013

LVI-suunnittelukuulumiset

Kävimme keskiviikkona tapaamassa LVI-suunnittelijaamme. Palaveri oli hyvä ja tehokas, mutta tämän kokonaisuuden osalta budjetti tuskin ainakaan alittuu.

Pumppaamo
Koska tonttimme sijaitsee alempana kuin tie, joudumme asentamaan pumpun ainakin hulevedelle, jonka liittymä on melko pinnassa ja tontille on tieltä matkaa. Kustannus noin 3000 euroa. Lisäksi jätevesipumppaamo on siinä ja siinä, tarvitaanko sekin. Kustannus noin 2500 euroa. Jos taloa ja pihaa saadaan nostaa riittävästi, pumppaamoa ei jätevedelle tarvita, mutta viemärit pitää kaivaa vasta sen jälkeen, kun suurimmat kuormat on tontille tuotu. Tämä tarkoittaa tien tekemistä kahteen otteeseen. Pumppaamo on kuitenkin taas yksi mahdollinen rikkoutuva osa, joten mieluummin olisimme ilman. 

Maalämpö
Mieheni ja appiukko olivat päätyneet suuressa pumppuvertailussa Oilonin tulistinpumppuun isolla lämminvesivaraajalla. Suunnittelijan mukaan suomalaiset lämpöpumput ovat auttamatta kalliimpia kuin ulkomaiset, tosin laatukin on suomalaisissa kohdallaan. Useimmiten ominaisuudet eivät koskaan maksa itsään takaisin, koska edullisemmatkin pumput hoitavat saman asian. Pyydämme tarjoukset Oilonin ratkaisusta ja vastaavista ja katsotaan, mihin päädytään. Jos vaikka kävisikin niin onnekkaasti, että hinnat ovat tippuneet ulkomaisten tasolle? Aina saa toivoa!

Kävimme myös  pankissa varmistamassa väliaikaisen rahoituksen rakentamisen alkaessa. Lopullisten lupakuvien pitäisi olla valmiit aivan pian. Lattiakorot tosin tuottavat ongelmia, koska korkeuteen on haettu poikkeamista 6,5 -> 7m, mikä näkyy suoraan lattian korossa. Vielä ei tiedetä, saako korkeudessa poiketa ja siten sitä, millä tiedoilla lupakuvat tehdään. Naapurikuulemisia emme ehdi tehdä ennen luvan jättämistä, mutta täytyy täydentää hakemusta siltä osin.

1 kommentti:

  1. Minä olenkin miettinyt näiden jätevesipumppaamojen hintoja. Meille sellaista nimittäin ollaan hankkimassa, ainakin se on nyt harkinnan alla. Budjetti siihen on jo, ja uskon että se varmasti riittää. Täytyy hieman vielä tutkia asiaa. https://www.vevi.fi/jatevesipumppaamo_omakotitaloon_kesamokille.htm

    VastaaPoista