maanantai 9. joulukuuta 2013

LVI suunnittelu ja auki olevia asioita

LVI-suunnittelu lähestyy, mutta edelleen on vielä monta asiaa auki:

  • Yksi vai kaksi suihkua alakerran kylpyhuoneeseen?
Onhan se kiva, jos saunomaan voi mennä yhtä aikaa, eikä tarvitse ensin odottaa, kun toinen peseytyy. Onko 5-10 minuutin odotus noin kerran viikossa kuitenkaan suihkuinvestoinnin arvoinen? Toisen suihkun tilalle saisi esim. penkin tai kaapin. 

  • Suihku, suihkukaappi vai suihkuvaraus yläkerran pesutilaan?
Tarvitaanko toista (kolmatta) suihkua yläkerrassa? Tarvitaan varmasti viimeistään, kun pojat ovat teini-iässä, mutta laitetaanko suihku jo nyt vai pelkkä varaus? Suihkukaappi olisi kätevä, ettei koko vessa höyrystyisi niin paljoa. Suihkukaapit eivät kuitenkaan ole kovin esteettisiä ja hintaakin tulee enemmän kuin suihku+seinä -yhdistelmälle.

  • Keittiön altaan ja astianpesukoneen sekä pyykinpesukoneen sijainti
Keittiösuunnitelma ja kodinhoitohuoneen kiintokalustesuunnitelmat ovat edelleen auki. Olemme käyneet keskustelemassa sekä Keittiömaailmassa että Domuksella. Molemmat ovat Lammin yhteistyökumppaneita. Saarekekeittiö saattaa muuttua niemekekeittiöksi, koska se tekisi tilasta paljon avaramman.

  • Yläkerran käsienpesualtaan sijainti
Täma liittyy olennaisesti kysymykseen, tuleeko pyykkikuilu. Pyykkikuilu tulisi yläkerran vessan pesualtaan alle/päälle ja siten vaikuttaa siihen, siirretäänkö allasta puoli metriä oikealle vai ei. Pyykkikuilun pyykit eivät tosin tippuisi suoraan likapyykkiin, vaan pukuhuoneen kaapin yläosaan. Yksi vaihtoehto olisi tehdä siitä likapyykkikaappi, mutta sitten pyyhkeille tarvitaan kaappi kodarin puolelta. Veikkaan, että lapsien pyykit löytäisivät todennäköisemmin likapyykkin muidenkin kuin minun toimesta, jos pyykit voisi vain tiputtaa yläkerrasta. Onko kellään kokemuksia ja ajatuksia pyykkikuilusta? Toimiiko vai ei?

  • Pihan vesipisteiden sijainti
Tämän osalta taidamme kuunnella LVI-suunnittelijan ehdotusta. Pihalle saa tarvittaessa pitkänkin letkun kastelua yms. varten.

Olemme sentään saaneet joitain asioita päätettyäkin. Lämmitysmuodoksi tulee maalämpö vesikiertoisella lattialämmityksellä. Hyvästi kylmät lattiat! Lämpöpumpuksi on valikoitumassa Oilon ja vesivaraajaksi Akvaterm. Ilmanvaihtokoneista kärkipaikkaa pitää Vallox. Lisäksi olemme lyöneet lukkoon kurapisteen ja kodinhoitohuoneen vesipisteiden paikat sekä autotallin vesipisteen paikan. Olemme myös päättäneet, että alakerran vessaan laitetaan seinä-wc ja yläkertaan perinteinen. Alakerran kylpyhuoneeseen tulee kulmaporeamme. 

7 kommenttia:

  1. On ollut tosi mukava seurata teidän projektia blogin välityksellä täältä pohjoisempaa. Erityisen kiinnostavaa on ollut lukea pohjapiirrustuksen muotoutumisesta ja tekemistänne valinnoista.:)

    Pyykkikuilusta tulee mieleen aika, jolloin asuin vielä kotona porukoilla, ja nakkelin likapyykit portaita alas.:D Asuintilat olivat pääosin yläkerrassa, mutta ei ne vaatteet siellä portaissa lojumassa varmaan kovin siisteitä näyttäneet.;) Itse siis harkitsisin vakavasti pyykkikuilua, mikäli vaatteiden säilytys ja niiden huolto olisivat eri kerroksissa.

    -Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että on löytynyt kiinnostavaa luettavaa!

      Pyykkikuilun osalta tuo vahvistaa ajatuksiani. Pyykit portaissa on jo sentään lähempänä kuin makkareiden lattialla! En oikein jaksa uskoa, että pyykit lasten toimesta löytää alakerran koriin asti eli tässä on potentiaalinen jatkuvan nalkutuksen aihe. Keskustelemme asiasta rakennesuunnittelijan kanssa ja katsotaan, minkälainen projekti tuon toteutus oikein olisi.

      Poista
  2. Meille on aikanaan tulossa pyykkikuilu. Muutamalla tutulla sellainen on ja kovasti ovat kehuneet. Eräs tuttu taas oli jättänyt pyykkikuilun turhana rakentamatta ja on myöhemmin sitä harmitellut sillä kuten aiemminkin mainittu, lapset kehittivät oman kuilunsa portaikkoon. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kokemuksien jakamisesta! Jos pyykkikuilu tulee, täytyy opettaa muksut heti alusta asti viemään vaatteet iltapesun yhteydessä pyykkikuiluun. Onneksi pieniä on vielä helppo opettaa :)

    VastaaPoista
  4. Hiukan myöhäänhän tämä tulee mutta josko antaisi vinkkejä seuraaville lukijoille;

    Itse olemme käytännössä huomanneet pesukoneen, pesualtaan ja roskiksen pyhän kolminaisuuden tärkeyden. Pesuallas on ensin, sen vieressä vetolaatikossa on roskikset (ensin bio ja perällä normaali) ja tämän vieressä on ylösnostettuna pesukone. Käytännössä astioita joutuu ehkä joskus huuhtomaan tai muuten operoimaan pesualtaan lähellä, siitä on kätevä nostaa astiat biojäteastian päälle (joka on siis ylimmässä laatikossa jotta voi toimia selkä suorana) ja tästä luonnollinen jatkumo on tuo pesukone.

    Jossain homppelisisustusohjelmassa ehdoteltiin uuteen keittiöön kahta pesukonetta. Nyt jos tehtäisiin remonttia niin laittaisin kaksi konetta. Valtaosa arkiastioista lähtee pesukoneesta suoraan käyttöön. Meilläkin nostellaan peruslautaset kuivauskaappiin, josta ne lähtee jo lähes saman päivän aikana kaikki taas ruokailun kautta pesukoneeseen. Aika turhaa hommaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä vinkkejä! Mekin toivoimme ylösnostettua astianpesukonetta, mutta se olisi vähentänyt laskutilaa altaa ja jääkaapin viereltä. Meillä oli jo edellisessä asunnossa lautaset ja aterimet saarekkeen laatikoissa. Auttaa vähän, kun ei tarvitse nostella ylös kaappeihin.

      Poista
  5. Tekniikka-arkkitehtimme on palveluksessasi! Tekniikka-arkkitehti on rakentajan todellinen luottokumppani, joka ottaa kokonaisvastuun kotisi LVIS suunnittelu suunnittelusta.
    Tekniikka-arkkitehti laatii toiveidesi mukaiset suunnitelmat ja tekee niihin perustuvat pilkuntarkat LVIS-kustannuslaskennat alan ajanmukaisimmilla ja tarkimmilla ammattiohjelmilla. Luottokumppanisi varmistaa, että työt valmistuvat ajallaan, sovittujen kustannusten puitteissa – ja että työnjälki on aina ensiluokkaista. Tiedätkö, mitkä tekijät vaikuttavat rakentamisen laatuun? Energiavalvoja varmistaa laadukkaan rakentamistavan ja ehkäisee ennalta rakennuksen pilaantumisen aiheuttavat ongelmia. Energiavalvojan tavoitteena on varmistaa, että kotisi on mahdollisimman energiatehokas ja viihtyisä paikka hengähtää ja rentoutua. Energiavalvoja mittaa, etsii, paikallistaa ja raportoi rakentajien sekä LVIS-urakoitsijoiden tekemät virheet jo ennen kuin vahinko ehtii tapahtua. Energiavalvoja vastaa myös tiiviys- ja kosteusmittauksista sekä KVV- ja IV-työnjohdosta ja IV-säädöistä. Suomen LVIS-Suunnittelu on erinomainen strateginen yhteistyökumppani rakentajille, rakennusliikkeille ja rakennuttajille. Tarjoamme tehokkaita työkaluja ja kouriintuntuvaa hyödyllistä tietoutta LVIS-tarvikkeiden ja -töiden ostamiseen ja teettämiseen. Kertyvät säästöt kattavat helposti palveluistamme koituvat kustannukset. Hyödyntämällä palvelujamme ja asiantuntemustamme säästät silkkaa rahaa!

    VastaaPoista